Raamatun totuudet koskevat kaikenikäisiä

Jumala on sitoutunut lapsiin

Päivi Rinkinen

Lapsi kasvaa terveeseen omakohtaiseen hengellisyyteen turvallisessa, rakkaudellisessa ja elämänmakuisessa ympäristössä.

Jumala on sitoutunut lapsen hengelliseen kasvuun. Hän on niin Vanhassa kuin Uudessakin Testamentissa osoittanut haluavansa olla läsnä lasten elämässä. Vanhatestamentillinen säädös kahdeksan päivän ikäisten poikalasten ympärileikkauksesta oli liiton merkki.

Myös esikoislasten lunastamisesta oli säädetty laissa. Siksi Maria ja Joosefkin toivat Jeesuksen Pyhäkköön, jossa Simeon-profeetta siunasi sekä lapsen että vanhemmat. Vanhassa testamentissa Jumala antoi myös selviä säädöksiä, jotka koskivat lasten kasvattamista: ”Käskekää lapsianne tarkoin noudattamaan tätä lakia ja elämään sen käskyjen mukaisesti.” Lisäksi lain opetuksen tuli olla luonnollinen osa perheiden arkea.

Uudessa testamentissa Jeesus vahvisti lapsen arvon ja uskon riittävyyden ja oikealaatuisuuden julistamalla Taivasten Valtakunnan olevan lastenkaltaisten. Lukuisat Raamatun totuudet kasvusta suhteessa Jeesukseen koskevat kaiken ikäisiä uudestisyntymän kokeneita ihmisiä. Huomioitavaa on myös, että viimeisellä tuomiolla ovat läsnä kaikenikäiset.

Lapsen jumalakuva kehittyy ihmissuhteissa

Varhaislapsuudessa jumalakuvan kehittyminen on monivivahteista. Lapsen käsitykseen Jumalasta vaikuttaa hänen kokonaisvaltainen kehityksensä, mutta myös kristillinen opetus, jota hän saa vanhemmiltaan ja seurakunnan lapsityöntoimijoilta.

Vastasyntyneen lapsen suhde vanhempiinsa on rakkaussuhde, jossa rakkaus on ehdotonta, suojelevaa ja hyväksyvää. Tässä suhteessa luodaan perusta koko elämänaikaiselle käsitykselle perusturvasta, rakkaudesta, ihmissuhteista ja myös Jumalan hyvyyden vastaanottamisesta. Raamatussa yksi pienimmistä Jumalan rakkauden kokijoista oli Johannes Kastaja, joka jo äidin kohdussa kuuden kuukauden ikäisenä sikiönä hypähti ilosta, kun Elisabet-äiti täytettiin Pyhällä Hengellä.

Kun lapsi on muutaman vuoden ikäinen, hän alkaa kuulla Jumalasta muiltakin kuin vanhemmiltaan. Seurakuntaan eli erään pyhäkoululaisen mukaan ”Jeesuksen rakkauteen” lähtemisestä tulee tärkeä tapa. Kolmevuotias osaa toistaa perässä vanhempiensa tekemisiä: kädet ristissä rukoilemista tai laulukirjasta laulamista. Mahdollisuus ”leikkiä seurakuntaa” auttaa lasta tulemaan osaksi asiaa, jonka hän on huomannut olevan vanhemmilleen tärkeä.
Noin kuuden vuoden iässä lapsi muodostaa sekä tunnepohjaista että tiedollista suhdetta Jumalaan Raamatun kertomusten, rukouksen ja oman osallistumisensa kautta. Lasta kiehtoo Jumalan luomisvoima, hänen viisautensa ja kaikkivaltiutensa.

Kouluikäinen lapsi kokee Jumalan aina läsnä olevaksi, hyväksi keskustelukumppaniksi, jolle voi kertoa salaisimmatkin asiat. Tärkeiksi roolimalleiksi tulevat ihmiset, jotka kertovat Jumalasta. Osallistuminen on tärkeää. Sen tiesi Jeesuskin käyttäessään mitä todennäköisemmin tämän ikäisen pojan eväitä ruokkimaan 5000 miestä.

Lapsen luontainen kasvu ja jumalakuvan kehitys eivät ole ristiriidassa Pyhän Hengen uudestisynnyttävän vaikutuksen kanssa – kun kysymys on lapsesta, tarvitaan kumpaakin. Jeesus kehittyi iässä, viisaudessa ja armossa, mutta myöhemmin opetti ihmisen tarvitsevan myös uudestisyntymistä.

Uskoon tullaan monella tavalla

Lapsi meni Jeesuksen syliin ja nautti rakkaudellisesta siunauksesta. Lapsen tavassa uskoa on jotain tavoiteltavaa. Hän ei ymmärrä soteriologisia ja kristologisia hienouksia, mutta kykenee luottamaan Jeesuksen rakkauteen. Hyvin usein näyttää siltä, että lasta auttaa uskomaan hänen lapsellisuutensa; usko on yksinkertaista luottamista Jeesukseen ilman aikuisille niin tuttuja ”entäjos”-lauseita.

Lapsen uskoontulo on herättänyt keskustelua. Helluntaiherätyksessä lastenkin pelastusoppi on ratkaisukeskeinen. Lähtökohtana on, että lapsi ymmärtää olevansa syntinen ja tarvitsevansa pelastusta sekä päätös pyytää Jeesukselta synnit anteeksi. Ratkaisukeskeistä pelastusta tukee myös helluntaiseurakuntien liittymisasiakirjassa kysytty uskoontulohetki ja paikkakunta. Monien kasteelle tulevien nuorten on vaikea täyttää tätä kohtaa. Ei siksi, etteivät he uskoisi Jeesukseen vaan siksi, että ovat aina uskoneet Häneen. Nämä nuoret eivät ole tehneet ratkaisua tiettynä hetkenä vaan ovat niin kauan kuin muistavat, olleet Jeesuksen omia.
Nämä erilaiset uskon syntymiset eivät ole toisilleen ristiriitaisia, eivätkä ne vaikuta tämänhetkisen uskon laatuun. Kummassakin tapauksessa heillä on edessään sama haaste: kuinka kasvaa suhteessa Jeesukseen. Aikuisten tehtävä on tukea tätä kasvua.

Lapsen uskon syntyminen tarvitsee opetusta, siksi jokaisella lapsella on oikeus kuulla evankeliumi Jumalan rakkaudesta, sovituksesta ja pelastuksen vastaanottamisesta. Seurakunnan evankelioimistyön tavoitteena tulisi olla etsivä lapsityö eli jokaisen oman paikkakunnan lapsen saavuttaminen evankeliumilla. Tehtävä on mahdoton yhdelle seurakunnalle, mutta paikkakunnan kristillisten seurakuntien yhteistoiminnalla tavoite on saavutettavissa.

Lapsi on kohdattava lapsen tasolta

Hengellinen kasvu on raamatullinen periaate, johon jokaista uskovaa kannustetaan. Siksi Raamatusta löytyy monia vertauskuvia kasvusta: perhe, viljelysmaa ja rakennus. Yksi lapsityön tärkeä päämäärä on mahdollistaa lapsen hengellinen kasvu. Tämä tarkoittaa lapsen hoivaamista, kasvattamista ja opettamista hänen ikätasolleen sopivalla tavalla. Kasvun päämääränä on lapsen kehittyminen aikuiseksi, jolla on omakohtainen, tasapainoinen ja toimiva rakkaussuhde Jeesukseen. Uskovaisille aikuisille on annettu vastuullinen tehtävä nostaa lapsen eteen peili, josta lapsi voi nähdä Jeesuksen. Kun lapsi katselee oikealle korkeudelle nostettua peiliä, hänen persoonansa ja elämänsä alkavat muuttua näkemänsä kuvan mukaiseksi. Muuttumisen välineenä toimivat Raamatun tunteminen, rukous, Pyhä Henki, kaste, seurakuntayhteys ja palveleminen.

Käytännössä lapsen henkisen kehityksen ja ominaispiirteiden huomioiminen tarkoittaa opetuksen antamista niin, että sen sisältö ja ajankohta ovat lapselle hyväksi. Sisällöllisiä ylilyöntejä on tapahtunut Helluntaiherätyksessäkin, kun aikuinen on halunnut kertoa koko yksityiskohtaisen totuuden esimerkiksi Jeesuksen kuolemasta tai helvetin liekeistä. Opetus on varmasti jäänyt mieleen, mutta onko se ollut jopa estämässä suhdetta nimenomaan rakastavaan Jeesukseen? Samoin leirien rukouskokoukset ovat usein olleet klo 22–24 välillä, kun kotona nukkumaanmeno aika on klo 21. Kristillisen sanoman arvo suorastaan vaatii sen tarjoamista lapsille silloin, kun he ovat pirteimmillään ja sillä tavalla, että he vastaanottavat sen iloiten.

Raamattua ja hiekkalaatikkorukouksia

Raamatun tunteminen on lapsen hengellisen elämän perusta. Keskeistä on Raamatun lukeminen, sanoman tunteminen ja soveltaminen arkeen. Raamatusta on mahdottomuus tietää kaikki tai opiskella se tyhjentävästi. Lasten systemaattinen Raamatun opetus opetussuunnitelman mukaan auttaa lasta ymmärtämään Raamatun monipuolisuutta. Tällä ajatuksella Iso Kirja -opisto on käynnistänyt lasten raamattukoulu –hankkeen, jonka tuloksena syntyy kolmevuotinen opetussuunnitelma seurakuntien käyttöön neljälle eri ikäryhmälle (3–15 v.).

Lapsi tarvitsee rukouselämänsä malliksi aikuisten ja toisten lasten rukousta. Lapselle rukous voi parhaimmillaan olla erilaisten tunteiden ja syntien kertomista. Lapsen rukous toteutuu yhtä hyvin pyhäkoulussa kuin hiekkalaatikollakin. Lasta on hyvä tukea luovassa tavassa rukoilla, mutta muistaa myös säännölliset ruoka- ja iltarukoukset. Ulkoa opitut rukoukset antavat sellaisellekin lapselle mahdollisuuden osallistua, joka ei vielä keksi omia sanoja rukoukseen. Seurakunnan on mahdollista tukea perheiden yhteistä rukouselämää esimerkiksi perhekirkoissa ja jumalanpalveluksissa.

Lapsen rukouselämään kuluvat myös Pyhän Hengen kaste ja vaikutus. Armolahjaopetus ja siihen liittyvät rukoustilanteet ovat aina aikuisten johtamia ja niissä on hyvä huomioida lapsen ikä ja kuinka tuttu asia on ennestään. Opetuksen pääsisältöjä voivat olla muun muassa Pyhän Hengen läsnäolo uskovaisessa ja Pyhän Hengen kaste ja armolahjojen moninaisuus, jotka on tarkoitettu kaikille uskoville. Lapsia ei tule arvottaa sen mukaan ovatko he täyttyneet Pyhällä Hengellä vai eivät.

Kirjoittaja on Jyväskylän Helluntaiseurakunnan lapsityön pastori, lasten raamattukoulun projektisuunnittelija Iso Kirja -opistossa ja valtakunnallisen lapsityövaliokunnan jäsen.

Viitteet:
1) 1. Moos. 17:10. 2) 4. Moos. 18:15. 3) Luuk. 2:21–34. 4) 5. Moos. 32:46. 5) 5. Moos. 6:7. 6) Matt. 19: 13–14. 7) Ilm. 20:12. 8) 1. Piet. 2:2. 9) Luuk. 1:26, 41. 10) Joh. 6:1–13. 11) Luuk. 2:52; Joh. 3: 3–8, 15–16. 12) Hepr. 11:1. 13) Room. 10:17. 14) Matt. 28:18–20. 15) 2. Piet. 3:18. 16) 1. Joh. 2:12–13; 1. Kor. 3:6–16. 17) 2. Tim. 3:14–15. 18) Ef. 1:13; Apt. 2:38–39; 1. Kor. 12.

Kirjallisuus:
Lapsi on osallinen. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisen asiakirja. Kirkon kasvatus ja nuorisotyö/Kirkkohallitus 2008.
Tamm, Maare: Lasten ja nuorten uskonnollinen maailma. Lasten keskus. 2002.

ISKUT:

”Uskovaisille aikuisille on annettu vastuullinen tehtävä nostaa lapsen eteen peili, josta lapsi voi nähdä Jeesuksen. Kun lapsi katselee oikealle korkeudelle nostettua peiliä, hänen persoonansa ja elämänsä alkavat muuttua näkemänsä kuvan mukaiseksi.”

”Kristillisen sanoman arvo suorastaan vaatii sen tarjoamista lapsille sillä tavalla, että he vastaanottavat sen iloiten.”

”Kasvun päämääränä on lapsen kehittyminen aikuiseksi, jolla on omakohtainen, tasapainoinen ja toimiva rakkaussuhde Jeesukseen.”

Lähde: http://www.hsry.fi/hankkeet/paras_on_edessa/materiaalipankki/uutisointi_lehtiartikkelit_tiedotteet